100 maratonia pähkinänkuoressa

Alla olevassa tilastossa on mukana vain maratonkisat, eli se ei sisällä ultrajuoksuja, jotka yleisen käytännön mukaan oikeuttavat maratonmerkintään. Mielenkiintoista tietoa olisi myös harrastukseen uponnut rahamäärä: osallistumismaksut, matkat, juoksukengät, yms, en vain ole tullut pitäneeksi niistä kirjaa.

On pitkälti Hassen (Hassen hälkkämaraton) ja Andersin (Paloheinämaraton) ansiota, että olen pystynyt keräilemään maratoneja tähänkin tahtiin. Jos en sattuisi asumaan pääkaupunkiseudulla, niin en olisi vielä lähelläkään sataa maratonia.

Kun tuota listaa käyn läpi, niin pystyn kyllä palauttamaan mieleen joitakin mielikuvia kaikista 41:stä eri maratonista. Ensimmäiseltä maratonilta on vieläkin mielessä vaikeudet Kuusisaaressa. Myöhemmin on ollut vaikeampiakin paikkoja, mutta maaliin on yleensä selvitty. En tiedä johtuuko siitä, että HCM oli ensimmäinen maratonini, mutta se on yhä yksi suosikeistani.

Hassen maratoneista on jäänyt mieleen muutaman vuoden takainen talvimaraton, kun pakkasta oli noin 20 astetta ja keli oli tuulinen, niin kuin meren äärellä monasti tapaa olla. Viimeistään silloin ymmärsin, että ei ole huonoa säätä, joskus on vain huonot varusteet. Paloheinämaratoneista muistuu mieleen parin vuoden takainen juoksu tammikuisessa tuulisessa räntäsateessa, kun pilvisenä ja pimeänä sunnuntaiaamuna matkaan oli lähdössä ainoastaan Saukkosen Kalevi, Hasse ja minä.

Miellyttäviä ovat olleet myös pienet maalaismaratonit: Somero, Kankaanpää, Akaa, Huittinen. Ulkomaan maratoneista mukavimpina muistuu mieleen Amsterdam ja Zermatt. Alkuaikoina ennätykset paranivat melkein joka kisassa minuuttitolkulla ja elin siinä hahaluulossa, että niin tulee jatkumaan vielä pitkään. Ennätysparannukset eivät jatkuneet ja niinpä ajauduin juoksemaan hölkkämaratoneja; kai ajattelin että korvatkoon määrä laadun.

Ilman vammoja en ole selvinnyt. Akillesjänteet ovat vihoitellet jo vuosikausia, mutta juoksua ne eivät ole estäneet. Yhden Hassen maratonin olen joutunut keskeyttämään, kun takareiteen iski yllättävä kipu, joka esti juoksemisen. Noin viikon jälkeen kipu hävisi eikä ole sen koommin vaivannut.

Yhteenveto    
ensimmäinen:Helsinki City Maraton17.08.20023:54:02 
sadas:Joensuu maraton08.05.20103:31:32 
nopein:Pariisin maraton04.04.20043:13:42 
hitain:Zermatt maraton07.07.20075:12.02 
kokonaisaika:15 vrk 4 h 42 min 43 sek   
loppuaikojen ka.:3:38:50   
suomessa juostuja:81 kpl   
ulkomailla juostuja:19 kpl   
eniten juostu:Paloheinämaraton 24 kpl   
keskeytyksiä:2 kpl   
mieluisimmat:PHM, Hasse, HCM, Amsterdam, Zermatt   
vammat:akillekset, takareisi   
juoksukengät:Asics, Puma, Adidas, Nike, Karhu   

Yksittäiset maratonit

Paloheinämaraton (PHM)24 
Hasse23 
HCM6 
Tuusulanjärven maraton3 
Somero2 
Masokistin mini2 
Porvoo2 
Vantaan maraton2 
Espoon rantamaraton2 
Lahti MM-maraton1 
Joutseno1 
Hämeenlinna1 
Yyteri1 
Itsenäisyysmaraton1 
Ylihärmä1 
Kankaanpää1 
Akaa1 
Rovaniemi1 
Reiskan maraton1 
Finlandia-maraton1 
Vantaan Hiekkaharjun 6h maraton1 
Huittinen, maisematiemaraton1 
Pieksämäki1 
Joensuu181
Tukholma3 
Rooma1 
Amsterdam1 
Pariisi1 
Chicago1 
Tallinna1 
Rotterdam1 
Lausanne1 
Hampuri1 
Munchen1 
Kööpenhamina1 
Zermatt, Sveitsi1 
Pietari, Valkeat yöt1 
Milano1 
Wien1 
Montafon Arlberg maraton, Itävalta1 
Gletschermaraton, Itävalta119

Vuosikertymä

vuosijuostujakertymä 
200211 
200345 
2004510 
2005414 
20061327 
20071744 
20082771 
20092091 
2010910008.05.2010 mennessä