« aihelistaan
Juoksuja siellä sun täällä 2015
-
nimimerkkiAnssi.R
27.12.2014 klo 09:44Aloitetaanpa uusi 'Juoksuja siellä sun täällä'-ketju vuodelle 2015, kun tuo vanha alkaa jo olla melkoisen pitkä. Eli vuoden 2014 raportit vielä vanhaan ketjuun ja vuoden 2015 alusta sitten tähän uuteen ketjuun. -
nimimerkkiPlenius
3.1.2015 klo 20:23Hasse hölkätty 4:31:56. Taas mennään. -
nimimerkkiAnssi.R
4.1.2015 klo 18:07No niin, siitä se ruletti taas käynnistyi. -
nimimerkkiPlenius
4.1.2015 klo 18:40Venäläinen ruletti jalkojen osalta... Ylihuomenna olisi PHM. -
nimimerkkiPlenius
6.1.2015 klo 18:12PHM tänään rapeassa pakkasessa (-15) aikaan 4:20:38.
Ekaa kertaa:
1) Paloheinässä
2) Maraton näin kylmässä
3) Maratonin lähtö näin aikaisin (7:30)
Paremmin kulki kuin lauantaina, vaikka aika paljon uusia asioita tulikin kerralla. Mattikin kävi paikalla kannustamassa :)
-
nimimerkkiMasa
10.1.2015 klo 14:09PHM 4.10.12. Hyväaika lipsuvalla kelillä, mutta rankkaa, rankkaa. -
nimimerkkiJaana
10.1.2015 klo 19:40Maratoonareiden kisatessa tosimiesten matkalla kävin pyristelemässä Aktiassa. Jäätä ja sohjoa riittii lähes koko matkalle, mutta kaikille oli samat olosuhteet. :)
Aika huononi viime kerrasta, mutta vielä pysyttiin alle 4min/km.
Huomenna reipas pitkis Tikkurilan suunnalla. Tervetuloa mukaan! Startti 10.00 urheilutalon edestä. -
nimimerkkiAnssi.R
10.1.2015 klo 21:37Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.Hyvin vedetty Jaana.
Matti, kävitköhän sittenkään juoksemassa. Tuolta virallisista PHM-tuloksista sinun aika puuttuu ;)
http://personal.inet.fi/koti/runsivut/kaikki%20tulokset.htm
Nyt alkaa olla flunssa voitettu. Huomenna ehkä joku lyhyt lenkki. -
nimimerkkiMasa
11.1.2015 klo 11:42Hyvä Anssi kun huomasit. Anders lisäsi Mut kun huomautin. Hyvä kun Flunssa hellittää.
Minulla ei ole ollut (vielä). -
nimimerkkiPlenius
11.1.2015 klo 14:01Anssi, Jaanan nimi kirjoitettu väärin eilisessä postauksessa ;)
On täällä muutkin tarkkoina. -
nimimerkkiAnssi.R
11.1.2015 klo 20:29Hyvä. Korjattu. Tarkkana pitää olla -
nimimerkkiPlenius
17.1.2015 klo 18:23
Hasse tänään 4:29:26 kovin puuskaisessa ja iltaa kohden yltyvässä tuulessa.
Teemu juoksi varttimaratonin samaa matkaa ja Masan kanssa mentiin kokonainen. -
nimimerkkiMasa
17.1.2015 klo 19:44Minulle tuli samaaika kuin Juhalle, ei riidelty eikä puhuttu synkkijä tälläkään kertaa. -
nimimerkkiMasa
22.1.2015 klo 18:43http://areena.yle.fi/radio/2590997 Tänään YLE Puhe klo 17.30, nyt Areenassa juttua maroista -
nimimerkkiPlenius
24.1.2015 klo 14:47PHM aikaan 4:17:15. Harvinainen negatiivinen splitti oli todellisuutta tänään.
Hyvä keli, liukasta lipsumista vain viimeisillä kierroksilla. -
nimimerkkiAnssi.R
24.1.2015 klo 14:54Kävin minäkin tänään Paloheinässä juoksermassa pitkän lenkin numerolappu rinnassa. Aikaa kului vähän alle 2:15. -
nimimerkkiEsamatti
24.1.2015 klo 15:23Hienoa Anssi ja Juha !
Itse kävin testaamassa Matin linkin lenkkioloissa. Suosittelen! "Kun yksi maraton ei riitä. " Tage ja Ritva kertovat projektistaan 100 maraa vuonna 2014. Peltsi" Peltola ei ainoastaan ole huippuhyvä toimittaja vaan myös kova kuntoinen triatlonisti. Hieno juttu maratonkeräilystä.
Löysin myös Areenasta ohjelman samalta mieheltä, jossa ihana Baba Lybeck kertoo omasta urheilustaan ja Antti Hagqist valmennuksestaan sekä kovista kokemuksistaan. Koskettavaa ! " Tuskaa treeneissä, vähemmän kipua kisassa". Hyvä motto kestävyys urheilijalle.
Oli niin hyvät ohjelmat et piti pidentää lenkkiä, jotta sai kuunnella ja nauttia juosten.
Kiitos Matti linkistä ! Käykää kuuntelemassa ! -
nimimerkkiJaana
24.1.2015 klo 21:19Petrin kanssa käytiin kipaisemassa Mt. Keinukalliolle, kevyellä kenguruloikalla. :)
Eli winter trail cupin osakilpailussa oltiin.
Petri viihtyi poluilla 5km, minä 10km.
Tuloksiakin tullee nettiin jossain vaiheessa. Oma aika oli 54;39, mutta koska Emit oli taskussa, meni maalissa 20sek sen kaivamiseen ja virallinen aika on 54;59. Ensi kerralla pitänee kaivaa Emit esiin jo ennen maaliviivaa. :)
Suosittelen näitä polkukisoja! Mukavaa porukkaa, vaihteleva maasto, aina uutta ärsykettä kropalle. -
nimimerkkiAnssi.R
26.1.2015 klo 21:04Hyvin ootte loikanneet. Viralliset ajat:
1. Jaana Leivo Korso 54.53
4. Petri Lindqvist Korso 33.05 +2.42
http://files.kotisivukone.com/tvv.kotisivukone.com/winter_trail_run_cup_2_24.htm
-
nimimerkkiPlenius
31.1.2015 klo 19:10Hasse tänään 4:26:54. Tuulta ja tuiskua riitti Merihaan rannassa. Teemun kanssa taas eka kymppi; vähän liian hiljaista vauhtia teemulle ja vähän liian kovaa minulle. Kostautui lopussa.
Kuusiksella oli ilmeisesti hiukkasen paremmat olosuhteet, onnea Kotirataultraajille!! -
nimimerkkiAnssi.R
1.2.2015 klo 12:50Juhalla reipas alku keräilyvuodelle, viisi maratonia tammikuussa.
Kyllä Kuusijärjenkin lenkillä välillä täytyi puskea vastatuuleen, mutta ei seillä tuuli niin vapaasti pääse puhaltamaan kuin Hassen maratonilla. -
nimimerkkiPlenius
7.2.2015 klo 19:40Hasse tänään 4:14:49. Tuli kauden paras aika ja ylipäätänsä paras aika Hassella, vaikken tätä yrittänytkään. -
nimimerkkiPlenius
14.2.2015 klo 18:34Hasse XIX aikaan 4:11:12. Vielä pari minuuttia parannusta viime viikosta. -
nimimerkkiAnssi.R
14.2.2015 klo 19:39Hyvmä! Neljän tunnin raja lähestyy jo alkuvuodesta. -
nimimerkkiPlenius
15.2.2015 klo 10:48Jos tasaseen lähtee 3 minuuttia viikossa niin alle 4h on viikolla 11.
Ja alle 3h menee viikolla 31. Mutta eihän se taida ihan näin helppoa olla :) -
nimimerkkiMasa
21.2.2015 klo 13:38Nyt sattu kulkemaan. Paloheinä 3.52.08. Kuukausi junnattu hitaita lenkkiä 23km. joka toinen päivä Eikä maroja
niin ei ainakaan haitaksi ollut. Ehkä pitää jatkaa edelleen. -
nimimerkkiJarmo
21.2.2015 klo 13:55Olet sä Masa vaan kova luu.
Oli varmaan Ullmax sukat jalassa kun kulki niin mukavasti ;-) -
nimimerkkiAnssi.R
21.2.2015 klo 17:05Hyvin on Masalla kulkenut. Taisi olla hyvä juoksukeli, muutama aste lämmintä ja maratonreittikin varmaan osittain sula. -
nimimerkkiPlenius
21.2.2015 klo 18:14Matti suorastaan lensi Paloheinässä, askel oli kevyen näköistä. Itse viivyin matkalla huomattavasti pidempään eli 4:15:04. Keli oli oikein hyvä, tihku ei haitannut ja liukasta oli vain muutamassa paikassa.
Jalassa oli Ullmaxin tuulisuojatut bokserit, kuten kaikilla talven lenkeillä :) -
nimimerkkiJaana
26.2.2015 klo 19:09Juha, kerro ihmeessä salaisuutesi meille muillekin, jos saat 3min / vko rutistettua mara-ajasta! Susta tulee vielä rikas mies, kun kaupallistat salaisuutesi.. :J -
nimimerkkiPlenius
26.2.2015 klo 20:04Kerrotaan :) Siis jos / kun rutistus toimii. Vielä ollaan päälle neljän tunnin.. -
nimimerkkiPlenius
28.2.2015 klo 17:26Hasse tänään 4:13:31. Nyt on ensimmäiset 50 maratonia juostu :)
Mukavaa kun tie on sula ja sepelit harjattu pois. -
nimimerkkiAnssi.R
1.3.2015 klo 18:16Hyvä, maraton/viikko tahti jatkuu. Tällä tahdilla 100 maratonia tulee täyteen ensi vuonna. -
nimimerkkiPlenius
3.3.2015 klo 18:04Jannen kanssa ilmoittautuminen sisällä Bodomin Ultraintervalliin 4-5.7.2015.
Mielenkiintoinen tapahtuma ja melkeinpä meikäläisen kotinurkilla :)
http://mluusalo.awardspace.com/ultraintervalli/index.html
-
nimimerkkiMika
4.3.2015 klo 15:13Haastavalta näyttää, vaikka väliin ehtiikin lepäämään. Yhteensä 104 km. Taitaa olla vielä Juha ja Janne teitin eka ultra, vai? Varautukaa, että palautumnen tuosta voi ottaa yllättävän paljon. Mutta tsemppiä kuitenkin :-)
-
nimimerkkiPlenius
4.3.2015 klo 15:28Juu, eka ultra. Syksyllä sitten Koli jos hyvin käy.
Viikko tätä ennen on Vierumäki Trail Marathon mutta tämän jälkeen saa levätä (jos malttaa) sillä Hämeenlinnaan on jopa 3 viikkoa väliä.
Eiköhän ne omat rajat viimeistään tänä kesänä tule selville :) -
nimimerkkiPlenius
7.3.2015 klo 19:39Tuulisempi Hasse tänään 4:18:59. -
nimimerkkiPlenius
14.3.2015 klo 13:13PHM#258 tänään aikaan 3:56:39. Mahtavan keväinen keli Paloheinässä (poislukien eka kierros, näpit aivan jäässä).
Nyt on neljän tunnin alitus tällekin vuodelle joten voi alkaa rauhassa jarruttelemaan :)
-
nimimerkkiAnssi.R
14.3.2015 klo 20:05Hyvin vedetty. Oli tosiaan kaunis keväinen juoksukeli. Itse kävin tänään n. 14 km saunalenkillä, huomenna mahdollisesti kengurulenkille. -
nimimerkkiJani
15.3.2015 klo 12:33Mikalle kiitos seurasta ja tsempistä. Kuin varkain ja noh, ollaanpa rehellisiä, tarkalla suunnittelulla 100km viikko takana. Mikan kanssa Ruotsinkylän kierros kiemursi 29km lenkin ja samalla satanen täyteen. Määräviikot menossa ja tavoite kirkkaana mielessä. Tällä kaudella voitan kaikki. Kaikki itselleni asetetut haasteet.Peilikuvan kanssa tiukoin ottelu. Aina. -
nimimerkkiJaana
18.3.2015 klo 21:50Hyvä Jani! :)
Hienot kilsat ja oikea asenne.
-
nimimerkkiPlenius
22.3.2015 klo 17:34Uusi enkka Roomassa, netto 3:45:45. Yritän kirjoitella raporttia loppuloman jälkeen. -
nimimerkkiAnssi.R
22.3.2015 klo 19:21Onnittelut. Oliko paavi kannustamassa juoksijoita Pietarinkirkon aukiolla? -
nimimerkkiPlenius
22.3.2015 klo 20:28En nähnyt Paavia kun tuijotin tietä reikien ja lätäköiden varalta. Yhden "Paavin" satuin näkemään juoksemassa ja monta gladiaattoria. -
nimimerkkiMika
23.3.2015 klo 10:21Onnittelut Juha uudesta enkasta! Tässä vaiheessa kautta lupaa hyvää loppuvuodelle...
-
nimimerkkiPirjo
24.3.2015 klo 09:15Hienoa Juha ja onnittelut! Sinä se vaan jaksat... Voisitko jakaa tuota energiaasi myös mulle.
En tiedä johtuuko liian lyhyen hiihtokauden tuomasta erotuskasta vai mikä on, mutta nyt ei juoksu huvita. Lihaksisto toimii erinomaisesti ja voimia riittää mutta kun henkisesti ei ole poweria. Hidastetusti saan itseni liikkeelle eikä pitkiä harjoituksia voi edes ajatella. Kaksi viikkoa on nyt mennyt kärvistellessä. Parempia aikoja odotellessa... -
nimimerkkiPlenius
27.3.2015 klo 10:25Kiitos onnitteluista. Juoksu kulkee ja vammoilta on vältytty tuurilla ja taidolla (kop kop).
Lyhyt raportti Roomasta valokuvineen on nyt kengurublogissa.
-
nimimerkkiAnssi.R
27.3.2015 klo 21:48Nyt blogissa on myös Joukon raportti EM-halleista. Joukkuepronssia 5km maastojuoksussa! -
nimimerkkiPlenius
28.3.2015 klo 14:06Jouko tuo mitaleita tasaisena virtana, onnea!
Paloheinässä paluu arkeen 4:09:58. Reittä ja pohjetta juili ikävästi, onneksi maanantaina pääse taas palauttelemaan lihaksia pyöräilemällä. Tänään illalla palauttavat fillarini huollosta. -
nimimerkkiAnssi.R
4.4.2015 klo 17:25Sotken tähän ketjuun hiihtouutisenkin. Eilen pitkänäperjantaina hiihdin perinteisen Vaskoolihiihdon Saariselällä. Täällä kertaa kiersin vain neljänkympin lenkin, joka on itse asiassa 32 km. Aiemmin olen hiihtänyt kuusikymppisen, joka on todellisuudessa 52 km, mutta kun parina edellisenä päivänä en ole saanut suksia toimimaan (ei ole pitänyt ollenkaan tai sitten pitovoide on jäätynyt ja eteneminen muuttunut kävelyksi), niin en uskaltanut lähteä pitkälle lenkille. Kuitenkin juuri eilen Startin miehet onnistuivat voitelussa ja oli suorastaan nautinto hiihdellä, kun oli sekä pito että luisto kohdillaan. Maalissa hyvävoimaisena ajassa 2:36:16. -
nimimerkkiMasa
4.4.2015 klo 18:13Hyvä Anssi, kun kaipaat vielä talvea. Hasse tänään 3.50.57. Aika riittää tälle kaudelle. Tuuli pikkasen oli jarruna mutta olen kyllä tyytyväinen. -
nimimerkkiPlenius
4.4.2015 klo 19:35Lajien monimuotoisuus on hieno asia Anssi :)
Itse vietin Hassella tahmeat 4:19:25 mutta kahvikupponen Matin kanssa lopuksi pelasti päivän. -
nimimerkkiEsamatti
5.4.2015 klo 12:30Hienoja aikoja Matti ja Juha ! Matin vauhti lupaa hyvää kaudelle. Ikäsarjasijoitukset tiedossa ...
Sitkeetä vääntöö kummaltakin. Onnea suorituksesta ! -
nimimerkkiPlenius
6.4.2015 klo 13:39PHM loistavassa kevätkelissä aikaan 4:18:40. Jalat oli OK mutta vatsa sekaisin. Pistetään pääsiäisen piikkiin. -
nimimerkkiAnssi.R
6.4.2015 klo 16:54Taisi olla sulla ensimmäinen kahden maratonin viikonloppu, tauti vaan pahenee;) -
nimimerkkiPlenius
6.4.2015 klo 18:13Viime vuonna oli Hasse ja Vantaa peräkkäisinä päivinä :) Mutta kyllähän tämä aika koukuttavaa touhua on. Tiedät itsekin. -
nimimerkkiPlenius
11.4.2015 klo 13:32PHM:ssä 3:52:44. Käytännössä kesäkeli :)
Jo kolmas 4h alitus tälle vuodelle. On aika harvinaista, mutta enpä valita. -
nimimerkkiPlenius
19.4.2015 klo 17:19ANDI -maraton tänään Salossa aikaan 3:55:39. Kiva nähdä välillä uusiakin reittejä ja Andin touhu oli oikein toimivaa. Pieni ja mukava tapahtuma joka toistuu useamman kerran vuodessa. Näillä näytöillä saattaa kerätä jatkossa enemmänkin osallistujia.
Peruskierros oli kaksijakoinen. Ekat 3km oikein mukavaa pyörätietä lievällä alamäellä eikä tuulesta tietoakaan. Jälkimmäinen 3km on sitten lievästi nousuvoittoista ja herkästi tuulista etappia, osin autotien laidassa. Leveällä pientareella on kyllä helppoa ja turvallista juosta. Tänään tuuli voimistui loppua kohden ja vikalla kiekalla meinasi kirvoittaa jopa kirosanan huulille.
Reitti koostui useammasta kierroksesta jolloin pärjätään yhdellä huoltopisteellä. Jokainen risteys / tien vaihto oli merkitty omalla tolpalla joten eksyminen oli käytännössä mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa. Huoltopöydältä löytyi asiallisesti mehua, urheilujuomaa, colaa, kurkkua, banaania yms.
Juoksun jälkeen oli jopa tarjottavaksi "jälkihuoltoa" josta erityiskiitokset Andille. Loistava tapahtuma jota voin suositella kaikille varsinkin kesäkeleillä :)
Andi oli muuten näiltä sivuilta käynyt varmistamassa että onko tämmöistä Korson Kengurut -seuraa olemassakaan, ettei vaan olisi ollut pilailua koko ilmoittautuminen ;)
-
nimimerkkiEsamatti
19.4.2015 klo 18:24Hienoa Juha ! Jälleen 4 tunnin alitus. Sä oot kone !
Kiitos antoisasta kuvauksesta. Houkuttaa jo nyt osallistua. Vaikuttaa hauskalta.
Mikähän seura se Andilla on ? Never höörd koko juoksusta.Kengurut maailman kartalle, askel kerrallaan ! SM -tason menijöitä seura puolillaan :) ! Toivottavasti tästä lähin Andi tunnistaa seuran. Kommentit sivuista kiinnostaa aina. -
nimimerkkiPlenius
19.4.2015 klo 18:29Andi Mwegerano perusti Salon Maraton Clubin vuonna 2001 ja on ollut järkkäilemässä varsinaista Salon Maratonia yms. muita tapahtumia sielläpäin.
Nämä ANDI-maratonit on suunnattu enemmän "keräilijöille". Mutta kaikkien kannattaa kokeilla, sen verran vakuuttavaa oli touhu :)
http://www.mwegerano.com/andi-maraton/index.php -
nimimerkkiPlenius
25.4.2015 klo 18:31Averian maraton Vihdissä aikaan 4:04:28.
On kyllä todella mäkinen reitti mutta juuri sen takia viehättää. Ensi vuonna taas :) -
nimimerkkiPlenius
26.4.2015 klo 17:56Länsiväyläjuoksu tänään aikaa 1:47:47. Leppoisaa palauttelua Averiasta. Juostiin taas isoveljeni kanssa ja mukavaa oli rupatella niitä näitä.
Alexander Stubb petti eikä ollutkaan tänä vuonna radan varressa kannustamassa (mitäs turhaan kun vaalit meni jo). -
nimimerkkiMasa
1.5.2015 klo 17:39Jeesus maraton meni hyvällä fiiliksellä ja hyvällä ajalla tänään 3.42.46. Tästä on hyvä jatkaa. -
nimimerkkiPlenius
1.5.2015 klo 20:02Ziisus-maratonilla vähemmän hyvät fiilikset mutta ajaksi lopulta 3:58:41.
Matin lisäksi muitakin Kenguruita havaittu Malmin reitillä :) -
nimimerkkikarppa
1.5.2015 klo 22:51Juhan ennätin näkemään kun päiväkävelyllä oltiin vaimon kanssa reitillä, mutta Matti oli liian nopea. -
nimimerkkiPlenius
3.5.2015 klo 13:18PHM tänään aikaan 3:53:57 eli vähän paremmin kulki kuin perjantaina.
Onneksi keli oli ihan toista luokkaa kuin eilen Sipoonkorven sisseillä. -
nimimerkkiVirpi
6.5.2015 klo 17:42Ensimmäinen tämän vuotinen juoksu numerolappu rinnassa oli 1.5 Ilomantsissa. 8km aikaan 46.45Lonkas olleet vaivat ovat estäneet kevään juoksuharjoittelut huhtikuun loppupuolelle saakka, hiihtää pystyin talvella onneks jonkin verran.Aivan oireetonta ei vieläkään juoksu ole...mut pikkuhiljaa. Asun taas täällä Vantaalla..varmaan jos kaikki menee hyvin voin eksyä kengurulenkeille taas joku kerta. -
nimimerkkiPlenius
6.5.2015 klo 18:12Hyvä Virpi!
Paluu juoksevien kirjoihin :) -
nimimerkkijani
7.5.2015 klo 07:24Tervetuloa takaisin Vantaalle Virpi ja hienoa, että olet päässyt taas jaloittelemaan juoksun parissa! -
nimimerkkiPlenius
9.5.2015 klo 20:32Tänään ei Hassen Megalla oikein kulkenut, loppuaika 4:22:56 puuskaisessa tuulessa. Alaselässä pientä häikkää, täytyy yrittää venytellä pois.
Anssi kävi tänään paikan päällä tarkistamassa että näitä matkoja oikeasti juostaan eikä vain kirjoitella päivityksiä kotisohvalta ;) -
nimimerkkiAnssi.R
9.5.2015 klo 21:49Juu, täytyy tehdä yllätystarkastuksia, ettei keräilijät pääse huijamaan;)
Kävin päivällä Verkkokauppa.comissa Jätkässaressa ja ajelin rantoja pitkin takaisin kotia päin. Kun Pohjoisrannassa näkyi tutun näköisiä juoksijoita, niin päätin pyörähtää myös Tervasaaressa katsomassa näkyykö tuttuja, siinähän se Juha sitten nylkytteli vastaan reippaan näköisesti. -
nimimerkkiPlenius
14.5.2015 klo 18:10Bodom Traililla 12/21km metsäpolkua. Vaikka välillä olikin melkoista suota. Varsinkin toisen lenkin alkupuolisko viimeistään kasteli kengät täysin ruskeaan kastikkeeseen. Kerran jäi kenkä ojan pohjaan kiinni ja irtosi jalasta :)
Jaana voitti hienosti 12km sarjan ajalla 59:35.
Janne 21km matkalla 2:40:04
Minä 21km matkalla 2:40:56
Miikka 21km matkalla 2:41:50
Tasainen nippu :)
-
nimimerkkiAnssi.R
14.5.2015 klo 21:27Hyvä kengurut! -
nimimerkkiVirpi
17.5.2015 klo 09:27Tämän vuoden pisin lenkki tuli eilen tehtyä..Hcr 2,14,58. Ongelmatonta ei ollut nivusia kolotti 10 lähtien...mutta ihmeissäni että juosten pystyin kuitenkin matkan taittamaan.Hyviä juoksuja kaikille..pikkuhiljaa itsekin kuntoudun. -
nimimerkkiPlenius
17.5.2015 klo 13:42Hyvä Virpi!
Itse palasin märästä metsästä ihmisten pariin ja PHM kulkikin aikaan 4:02:18. Vähän oli jalat kankeana Bodomin selvästi erilaisista rasituksista. -
nimimerkkiVirpi
17.5.2015 klo 19:44Paljon oot juoksennellu Juha ..muista välillä ottaa myös väliviikkoja maroista..palautuminen nääs ? -
nimimerkkiAnssi.R
17.5.2015 klo 20:32Eilen HCR:lää Jouko M60 sarjassa kolmas. Tomi on palannut parin vuoden tauon jälkeen kisailemaan, aika 1:42:28, siitä on hyvä jatkaa. -
nimimerkkiJani
22.5.2015 klo 19:16Huomenna luvassa märkää ja tuulista Tuusulaa. Tasaista raivoa täyspitkä. Tavoite oma ennätys, alle 3.08, toteutus lienee jotain muuta...illalla ennen nukahdusta toivon pöljä päivää hammaskeijulta. En tiedä toimittaako se Keiju niitä tai pitääkö sekin itse tehdä... -
nimimerkkiPirjo
23.5.2015 klo 13:47Käväisin Tuusulassa minäkin. Aika 0:46:33. Siihen nähden mikä tuntemus oli niin olen aikaan tyytyväinen. Juoksin siis kympin. Lähtö Tuusulaan tuli yllätyksenä ja pyytämättä joten pitkät matkat eivät tulleet kysymykseen. Matin ja Janin näin ennätyskiilto silmissä lähtöalueella. Potkua vaan heille matkan tekoon! -
nimimerkkiMasa
23.5.2015 klo 18:11Tuusulassa tuulisäällä 3.55.09. Alle 4h mutta tiukkaa teki. Kiitos Juha juoksuseurasta.
-
nimimerkkiJarmo
23.5.2015 klo 18:21Suuret onnittelut Kengurulaumalle Tuusulan Maratonilla.
Jani 3.09.43
Pete 3.18.01
Masa 3.55.09
Juha 3.56.12
Myös Pirjolle onnittelut kympin kirmaisusta.
Jani jäi vain minuutin verran enkasta mutta kun reitti on tasainen ja päivä sattuu kohdalleen niin uskon että hän on seuraava kolmen tunnin alituksen kerhossa.
Tietysti Pete teki niin kovan enkan että Jani saa varoa ettei Pete kiilaa ohi.
Hyvä pojat ja tsemppiä ennätysjahdissa..
-
nimimerkkiJanne
23.5.2015 klo 18:57Tuli käytyä Oulun Terwamaratoni ja tuli kuitattua aiempi Kenguruiden sponsoroiman veteraanien SM-maratonin pettymys. Niukasti uusi ennätysaika 3:54 ja puolikaskin meni nätisti 1:45 vaikka eilen kulutin itseäni yritysmaratoniviestissä kolmen osuuden verran. Kelit oli pahimmat mitä voi olla. T-paitasillaan jo henkeä salpas kun rakeita ja sadetta tulee puuskatuulena vaakasuoraan, useita puitakin oli kaatunu matkan varrella. Rakkolaastarit unohtu kokonaan ja kantapää aukes verta vuotavaks jo kympin jälkeen. Tyytyväinen voi olla maratonikauden aloitukseen siis :) -
nimimerkkiAnss.R
23.5.2015 klo 19:50Olinhan siellä minäkin, nimittäin Tuusulanjärveä kiertämässä. Yksi kierros nettoaikaan 1:46:10. Se on nykykunto. Jani paineli ohi henkilökohtaisen huoltajansa kanssa Järvenpään juottopisteen kohdilla. En pysynyt Janin vauhdissa. Peltoaukeilla oli taas vähän vastatuulta, muuten oikein mainio juoksukeli. Onnittelut ennätyksen tekijoille sekä Tuusulassa että Oulussa!
Aulis juoksi viikko sitten Joensuussa puolikkaan 1:39:02, siinä voisi olla mulle hyvä tavoite tänä vuonna puolikkaalle.
-
nimimerkkiPlenius
23.5.2015 klo 20:02Onnea Jannelle ja Petelle enkoista. Ja Janille melkein..
Huikeita aikoja vetelette. En tajunnut että Tuusulassa oli näinkin laaja edustus paikalla :) -
nimimerkkiMasa
23.5.2015 klo 20:25Onnittelut Enkoista. Ennätys on aina juhlaa niin kauan kun niitä tulee. -
nimimerkkiEsamatti
23.5.2015 klo 21:29Upeaa Kengurut ! Hienoja suorituksia. Jannella varmaan hurjat kelit ja slti enkat. Hyvä yritys Jani, ei paljoa jäänyt. Uutta matoa koukkuun ja Forssaan vaikka ehtis palautuu. Pete anto kyllä odottaa hyviä tuloksia tälle kaudelle. Rohkeasti vaan vaudilla. Omat lenkit on jääny vähemmälle, talon myyntikuntoon saattamisessa on aika menny. -
nimimerkkiJani
24.5.2015 klo 07:54Laittakaapa mieleen: Tuusulassa jos aiot tehdä ennätyksen, niin sitten pitää olla myös kunnossa. Minä en ollut. Tuuli ja mäet veivät mehut toisella kiekalla. 33km alkoi hyytyä ja km-vauhdit putosivat 3.45 tasolle. Keskivauhti oli matkalla kuitenkin lopulta säädyllinen 4.29. Tavoite oli pitää alle 4.25. Se onnistui kriittiseen 30km rajapyykkiin saakka. Loppuaika 3.09 on 4 minuutin parannus 4-vuoden takaiseen Tuusulaan, joka silloin oli hivenen armollisempana kelinä. Eilen oli kyllä melkoinen tuuli Järvenpäästä tullessa. Sari auttoi kovasti, kun polki vierellä koko matkan ja antoi huoltoa. Peten kanssa mentiin kymppiin saakka, sitten Pete jäi. Petellä oli 17km:stä eteenpäin probleemaa mutta uskomaton parannus omaan enkkaan. Nyt 3.18, ennen yli 3.30. Masaa ja Juhaa näin ruokalassa ja täytyy nostaa herrojen sisukkaalle keräilylle, etenkin Juhan setille hattua. Onhan tuo palautuminen Juhalla ihmeellistä. Kiva oli myös moikata Pirjoa ja Anssi antoi vauhtia toisen kierroksen n. 32km kohdassa. Ihmeteltiin Sarin kanssa kuka kannustaa mutta Anssihan se siellä Järvenpään huoltopisteessä huuteli tsempit. Kyllä tälle kaudelle on tarkoitus hätyyttää omaa enkkaa kunnes se rikkoontuu...uskoisin, että 3.05 tai jopa alle on realismia. Seuraava puhina laitetaan päälle Rovaniemellä 5-viikon päästä. Onnittelut kaikille Tuusulan kävijöille ja NUTS-setin vetäneille, sekä Oulun ja Joensuun selättäjille. -
nimimerkkiJani
24.5.2015 klo 08:21Laitoin muutaman onnistuneen foton kuvagalleriaan Tuusulasta. Sorry, että Peten ja Anssin lisäksi Sari ei havainnut muita kenguja linssin eteen. -
nimimerkkikarppa
24.5.2015 klo 12:47Onnittelut hyvistä juoksuista!Mulla taas vasemmassa pakarassa hermottaa,enkä ole juossut yhtään lenkkiä pariin viikkoon.Kannattaa treenata silloin kun paikat on vielä kunnossa. -
nimimerkkiJaana
24.5.2015 klo 21:11Täältäkin onnittelut enkkalaisille, nutsille ja kaikille viivalle päässeille!
Jokunen aika vielä otettava iisisti, mutta täältä tullaan vielä! -
nimimerkkiMiikka
26.5.2015 klo 10:53Tsemppiä Jaana, startteja on vielä paljon. -
nimimerkkiPlenius
30.5.2015 klo 17:08Paloheinässä tänään 4:02:20. Ei oikein irronnut, varsinkin viimeisen 7km vauhti hiipui ja rajusti. Vasta aivan loppusuoralla alkoivat krampit muistutella viime kesän kuumista juoksuista. -
nimimerkkiPlenius
3.6.2015 klo 18:51Hassen Megamaratooni tänään Merihaassa. Ei oikein kulkenut puuskaisessa ja navakassa tuulessa, sateet jäivät onneksi muutamaan lyhyeen kuuroon. Aika tänään 4:20:57.
Lomalla on aikaa harrastaa ;) -
nimimerkkiJaana
4.6.2015 klo 18:40HHM:lle tulijoita? -
nimimerkkiMiikka
5.6.2015 klo 18:30HHM:lle tulossa. -
nimimerkkiTeemu
6.6.2015 klo 19:35Ensimmäinen triathlonkokeilu tänään Kuusiksella. Nuo jalkavaivat ovat pakottaneet keksimään uusia harjoittelumuotoja, niinpä uinti ja pyöräily ovat tulleet mukaan harjoitteluun. Kokemus oli kyllä tosi positiivinen, tiedä vaikka toistekin lähtisi mukaan. Suosittelen muitakin kokeilemaan! -
nimimerkkiMiikka
6.6.2015 klo 19:46HHM:llä tänään 1.41 ja sekunnit päälle. Huomasi, että ei ole juuri reippaampaa juoksua tehnyt. Ei päässyt kovempaa. Jaana meni kovaa ja tuli naisten sarjan kolmanneksi. -
nimimerkkiPlenius
7.6.2015 klo 07:11Hieno Teemu että pääsit kisaamaan, toivottavasti jalkavaivat pikku hiljaa hellittävät.
Onnea Jaanalle pytystä ja Miikalle hienosta ajasta HHM:llä.
Itse kokeilin pitkästä aikaa viikonloppua ilman maratonia. 60km Perniössä meni aikaan 6:22:25. Enemmänkin olisi voinut matkaa taittaa mutta tuskin satasta (ainakaan tällä valmistautumisella). -
nimimerkkiMiikka
7.6.2015 klo 13:25Kiinnostaako Plenius Wihan satanen? Se on vähän pyörinyt mielessä aina silloin tällöin. -
nimimerkkiMiikka
7.6.2015 klo 13:26Ja vielä piti sanoa, että oli järkipäätös jättää yhtenä viikonloppuna maraton juoksematta. -
nimimerkkiPlenius
7.6.2015 klo 14:30Miikka, olen ajatellut satasta ensi vuodeksi ja että pitäisi saada (yksi tai useampi) "taistelupari" juoksemaan samaa vauhtia. Soolona voisi olla liian rankka kokemus, vaikka kyllä suurin osa Perniön 60k matkastakin tuli taiteltua ilman seuraa.
Wihalle olen jo täksi vuodeksi ilmoittautunut kahdelle maratonille (klo 9 ja 15 lähtöihin). Jos siellä juoksee satasen niin aika monta kertaa törmää varmaan minuun.
Voitaisiin mielellään laittaa targettia ensi vuoden Suomi-juoksuun (on ensi vuonna jossain muualla kuin Perniössä) tai Wihalle. -
nimimerkkiPlenius
7.6.2015 klo 14:33"Suomi-Juoksun perinne tulee jatkumaan 11.-12.06.2016 Joensuussa, jossa järjestelyistä vastaa Ultrajuoksuseura Sisu." -
nimimerkkiAnssi.R
7.6.2015 klo 16:37Hyvin on kengurut taas kirmannet kisoissa, onnittelut! -
nimimerkkiJarmo
7.6.2015 klo 20:15Jos "taisteluparia/seuraa" kaipaa pitemmälle kirmaisulle niin ainakaan Masokistinen unelmassa ei tarvinnut yksin juosta.. -
nimimerkkiPlenius
10.6.2015 klo 18:39Hassen Mega Merihaassa tänään aikaan 4:19:20.
Akilles kipeytyi juoksun aikana, nyt turvonnut ja mustelmainen. Ehkä jää Forssa väliin :( -
nimimerkkiAnssi.R
10.6.2015 klo 19:41Toivottavasti et saa pitkäaikaista riesaa akilleksesta. Suosittelen juoksutaukoa, kunnes paranee. -
nimimerkkiMiikka
10.6.2015 klo 23:19Itselläkin kokemusta kun väkisin juoksee kipeällä akilleksella. Siitä voi seurata pitkä tauko. -
nimimerkkiPlenius
11.6.2015 klo 15:08Tulehtunut akillesjänne, ei onneksi ole edes revähtänyt. Tietty Forssa ja kaikki muukin jää väliin seuraavan 2 viikon aikana. Jos hyvin käy ja jalka paranee vauhdilla, niin Vierumäki Trail on seuraava lappuhippa (27.6.)
Harmittaa päättää putki. Viime vuoden joulukuusta on tullut hölkättyä vähintään yksi maratooni joka viikko. Mutta on tätä jo vähän odoteltukin, että koska kroppa rupeaa lakkoilemaan :)
Lääkäri käski välttää akillesta rasittavaa liikuntaa 1-2 viikkoa ja hoidoksi tulehduskipulääkettä + jäitä. -
nimimerkkiPirjo
12.6.2015 klo 10:09Paranemisia Juha! Ymmärrän hyvin, että tympii. Nuo hetket ovat niitä juoksijan kiirastulia. Auttaisiko pahimpaan tuskaan uiminen, pyöräily, melominen,..? -
nimimerkkiMasa
14.6.2015 klo 11:20Forssa hölkätty 3.55.46. Menihänse alle 4h. Tiukkaa teki, oli vähän liian lämmin keli. -
nimimerkkiJarmo
14.6.2015 klo 13:22Aulis M70 valtias Forsassa nettoajalla 3.36.31.
Onnittelut teräsukolle.. -
nimimerkkiAnssi.R
14.6.2015 klo 17:10Ja Masa oli M65-sarjassa kolmas. Hyvin on pojilla kulkenut. -
nimimerkkiJaana
14.6.2015 klo 19:52Onnittelut Aulikselle hurjasta ajasta ja sarjavoitosta sekä Masalle pronssista! Kovia kenguruita olette. :) -
nimimerkkiAulis
14.6.2015 klo 22:05Kiitokset.Forssan juoksun onnitteluista Oli räkä tauti päällä muttei lämpöä.Kotiin tulomatkalla meni ääni ,asiat joutuu puhumaan kirjallisesti ,ei tänään ole vielä ääni palannut,eiköhän se palaa kesän lämmetessä Hyvää juhannusta kaikille Kenguroille -
nimimerkkiEsamatti
15.6.2015 klo 11:45Upeita aikoja, sijoituksia ja onnittelut ! Olette niin esimerkillisiä. Toivois vaan omallekkin kohdalle moista kuntoa tolle iälle. -
nimimerkkiPirjo
16.6.2015 klo 10:41Onnittelut Aulis ja Masa! Hyvät on kyllä ajat!
Mistä Aulis sen kunnon haet kun sua ei koskaan näy Luovin radalla??? :D -
nimimerkkiAulis
16.6.2015 klo 14:58Kiitos Pirjo.Tänä kesänä parikertaa olen luovin radalla käynyt melkein Vanha viipurin maantie Tavastila ja Lentokenttä Luovin pururata on tullut liian tutuksi ja Mökillä Lieksassa vaarojen maisemissa Moi -
nimimerkkijani
20.6.2015 klo 02:35Pelkkää hatunnostoa teille Forssan kävijät! Todella tervaskantoja!!! Olen ylpeä teistä. Aivan hurjaa. Itse valmistelen viikon päähän. Rovaniemelle. Onko muita tulijoita? -
nimimerkkiMiikka
20.6.2015 klo 23:33Rovaniemen maraton on käynyt mielessä monena kesänä, mutta nytkin Vierumäki on samaan aikaan. Täytyy lähteä sinne kompuroimaan. -
nimimerkkiMika
23.6.2015 klo 18:26Terveisiä Kilpisjärven liikuntajuhannuksesta. Aattona olin juhannushiihdoissa 250 m matkalla ja kivaa oli. Hymy hyytyi hetkellisesti irvistykseksi sunnuntaina kun vuorossa oli Saanalle juoksu: 4 km ja noususumma 500 m!! Hapokkaaseen lentoon kului aikaa 40.02 jolla jäin norjalaiselle voittajalle lähes 10 min. Reittiennätys on muuten jäätävä 24.24.
Myös rinkan kanssa on tullut könyttyä tunturissa 65 km verran. Jos tällä nyt jaksaisi syksyyn saakka kun Kolin asemasta lähen seuraavan kerran tunturivaellukselle. -
nimimerkkiMasa
24.6.2015 klo 21:11Tänään Paloheinä mara 3.58.53. "Normaalissa" Suomen kesäsäässä. Vähän yllätys juoksu, mutta meni alle 4h ja palintromi lukema. -
nimimerkkiJani
27.6.2015 klo 16:57Rovaniemellä se sitten tapahtui tänään.Uusi enkka tuli. Se on 3.06.34. Sisälsi 40 sek kestävät ripulit 18km kohdalla. Molemmat ovat kovia aikoja minulle tällä treenitaustalla. Sekä mara-aika, että bajamaja-ripuliaika. Nyt se on siinä. Lopetan maratonit. Siirryn puolikkaisiin. Tässä ei ole mitään järkeä. -
nimimerkkiPlenius
27.6.2015 klo 20:12Onnea Jani upeasta ennätyksestä! Ja juoksukin on kulkenut ihan hyvin ;) Tuusulan jälkeen olit kyllä varman oloinen että ennätys maralla tulee.
Kenguruita oli tänään myös Vierumäki Trail Marathonilla. Jannella kulki alle viiden tunnin 4:58:07 ja Miikalla 5:22:06. Itse vietin aikaa metsässä kokonaiset 5:43:35. -
nimimerkkiMiikka
27.6.2015 klo 21:21Onnea Jani ennätyksestä! -
nimimerkkiMasa
27.6.2015 klo 22:48Onnittelut Enkasta. Minä olen lopettanut maratonit jo moneenkertaan.
-
nimimerkkijani
28.6.2015 klo 00:00Onnittelut Vierumäen poluilla hikoilleille. Piti varmasti jalkaa nostaa enemmän kuin Rovalla. Tosin ripulipaikkoja oli enemmän kuin Rovaniemen taajamassa. Kokeilkaa joskus 4.25 maravauhdissa etsiä sopivaa paikkaa taajamassa ja samalla omaa ennätystä. Menee ihan kengurutouhuksi. Mutta juttu on näin: Jokainen joka itsensä ylittänyt Bajamajassa tai kisassa on seppeleensä ansainnut! -
nimimerkkiAnssi.R
28.6.2015 klo 17:33Onnittelut ennätyksestä, Jani! Älä nyt vieä maratoneja lopeta, sulla on vielä parhaat vuodet edessä.
Onnittelut myös polkujuoksijoille, maraton maastossa on aina kovempi rasti kuin maantiellä. Olisi kiva kuulla vähän enemmän Vierumäen kisasta: millainen maasto (esim. verrattuna Nuuksioon), huolto, keli, järjestelyt yleensä? Vedittekö täysillä vai nautiskellen? -
nimimerkkiPlenius
28.6.2015 klo 19:23Minä en nauttinut!
Reitti oli yleisesti ottaen helpompi kuin Nuuksiossa ja Kolilla. Todella paljon oli metsätietä, autotietä ja leveää polkua. Nousut ja laskutkin jäivät aika laimeiksi. Iso ero Nuuksioon oli myös se että Vierumäellä pystyi katsomaan vaan alas polkuun eikä tarvinnut väistellä juostessa naamaan ja silmiin osuvia oksia. Tuolla jos missä voisi tehdä kovan ajan kunhan on itse kunnossa.
Järjestelyt toimivat hyvin vaikka teknisistä syistä startti siirtyikin noin 15 minuuttia. Vierumäki on loistava paikka kisakeskukselle ja pakettiin kuului suihkujen ja normihuollon lisäksi oikea lämmin ateria (broileripastaa) ja kahvi. Ilmeisesti tarjolla oli myös iltaohjelmaa sitä kaipaaville.
Metsässä oli kolme juomapistettä joista sai vettä ja urkkaria omiin astioihin. Viimeisellä juomapisteellä olisi saanut munkkikahvit jos olisi älynnyt ottaa rahaa mukaan ;) Paikalliset olivat laittaneet pusikkoon kahvion pystyyn joka palveli lähinnä katsojia.
Vierumäki on sen verran lähellä, homma toimi hyvin ja reitti on "helpohko" niin varmaan menen tuonne uudelleen, jos tapahtuma vielä järjestetään. Pitää vaan saada krampit ja krempat ensin haltuun. -
nimimerkkipete lindqvist
29.6.2015 klo 06:40Hienoa Jani!!! Komee aika. -
nimimerkkiMiikka
29.6.2015 klo 18:53Oltiin myös joukkuekisassa mukana ja taisteltiin urheasti sijalle 17. Joukkueita oli 21. Vuosi rajua treeniä kaikille ja ensi vuonna 15 säkkiin! Nyt puhun siis Vierumäen taaperruksesta. -
nimimerkkiMiikka
29.6.2015 klo 18:55Nää älypuhelimet on suunniteltu pianisteille. En tarkoittanut, että ensi vuonna yritetään mennä 15 säkkiin, vaan 15 säkkiin. -
nimimerkkiMiikka
29.6.2015 klo 18:57Siis 15 sakkiin, vittu. Kohtaa lentää seinään tää puhelin... -
nimimerkkiPirjo
4.7.2015 klo 18:19Se on kuulkaas kengurut nyt niin että minä lopetan maratonien juoksemisen tähän päivään! Prkl! Kun ei sovi kropalle niin ei sovi! Terveiset vaan täältä Zermattista! Tulihan sitä 36 kilsaa juostua ennen kun laatta lensi ja hoipertelu alkoi. Ymmärsin sitten poistua radalta. Alku meni ihan hyvin. Jopa passailin ja join harkitusti. Mutta superkuumahan täällä on. Järjestäjät laittoivat kolme huoltopistettä lisää ja letkumiehiä kastelemaan juoksijoita. Ikinä ennen en ole nähnyt jo alkupätkällä niin paljon kävelijöitä ja uupuneita.
Kylmässä Suomessa juoksemisessa on puolensa!
-
nimimerkkiPlenius
4.7.2015 klo 18:41Voi itku, varmasti jo pitkään kurja olo ennen kui laatta lentää matkalla :(
Mutta tsemppiä seuraavaan koitokseen, ehkä seuraavaksi joku maratooni täällä kylmässä Suomessa? -
nimimerkkiPlenius
5.7.2015 klo 13:14Paloheinässä tänään 4:33:37. Oli kyllä tosi vaikeaa, kaikenlaista uutta pikku-kremppaa tuntuu olevan juuri kun akilles on käytännössä parantunut.
Keli oli lämmin mutta ei kuitenkaan hellettä ja aika hyvin metsä varjostaa tuolla reitillä. -
nimimerkkiAnssi.R
5.7.2015 klo 15:53Uskon kyllä, että Zermattissa on ollut rankat oltavat. Kun juostaan helteessä 2000 metrin korkeudessa, niin rupeaa tasamaan talaajalla kone hyytymään.
Ja Juhalla oli tämän päivän maraton nro 70, tahti on kova, toivottvasti kroppa kestää. -
nimimerkkiPlenius
8.7.2015 klo 17:23Hassen Mega tänään aikaan 4:29:54. Tarjolla oli aurinkoa, sadetta ja kakkua :) Mukava hölkkä kerrankin "oikeaa" vauhtia alusta loppuun. -
nimimerkkiMiikka
11.7.2015 klo 00:11Käytiin Joukon kanssa Linnahölkkä juoksemassa Hämeenlinnassa. Jouko kävi pokkaamassa pokaalin, eli Joukolla ei ainakaan turha reissu ollut. En muistanut katsoa kelloa maalissa. En tiedä aikaani, mutta vauhtijuoksua on takana sen verran vähän, että ei se kauheannopeasti mennyt. Lähinnä se oli treenijuoksu minulle -
nimimerkkiMiikka
11.7.2015 klo 17:52Nyt löytyi jo tuloksetkin. Miikka Tast Korsun Kengurut 45.03. Nyt pystyy jo neljän ja puolen vauhtia pitämään 10km. Jos sitä joku päivä pystyisi jo 42,195km.
Toi korsun ei ollut mun kirjoitusvirhe, vaan niin tulosluettelossa luki. -
nimimerkkiAnssi.R
11.7.2015 klo 18:40Joukon aika 42:07, sillä siis M55-sarjassa 3. sija. -
nimimerkkiJouko
12.7.2015 klo 14:56Ehkä tuli taas aloitettua liian vauhdikkaasti, 5 km väliaika kun oli 20:16 mutta kun kulki helposti niin annoin mennä vaan. Ja sitten viimeisen 3 km matkan nousut yllättivätkin raskaudella = huono kunto miehellä. Tavoite oli alle 42 min. No, seuraava yritys ja viimeinen testijuoksu Hämeenlinnassa 25.7. ennen Lyonin kisoja. Hienoa Mikka, että olet palannut vammojen jälkeen baanalle. -
nimimerkkiPlenius
12.7.2015 klo 22:23Paloheinässä tänään 4:08:49.
Aikamoinen vesisade yllätti 30 kilsan jälkeen. Ikinä aikaisemmin ei ole noin nopeasti kengät ja vaatteet kastuneet litimäriksi. Painoero kuivan ja märän kengän välillä tuli konkreettisesti todennettua. Myös kourallinen rakeita saatiin niskaan. -
nimimerkkiPlenius
15.7.2015 klo 18:50Hassen Mega tänään aikaan 4:26:00.
Oli kiva keli ja hyvää seuraa koko matkan. -
nimimerkkiPlenius
18.7.2015 klo 13:00PHM tänään aikaan 3:55:46. Keli oli lämmin mutta Paloheinässä on mukavan suojaista köpötellä.
Pitkästä aikaa alle neljä tuntia :) -
nimimerkkiPlenius
19.7.2015 klo 20:28Andi-maraton Salossa tänään aikaan 4:02:37.
Ei paukut vaan riittäneet alle 4h vaikka oikein yritin :) -
nimimerkkiAnssi.R
19.7.2015 klo 20:57Viikon sisällä neljä maratonia! Ei ihme jos rupeaa painamaan jaloissa. Hyvät viikkokilometrit sulle kuitenkin -
nimimerkkiPirjo
21.7.2015 klo 11:19Juha, sä oot ihan mahoton! Toki olen ylpeä puolestasi että pystyt tuohon maraton määrään. Mutta apea sen vuoksi että en itse pysty tuohon maraton määrään. Sulla täytyy kroppa olla terästä!
-
nimimerkkiPlenius
22.7.2015 klo 13:48Pirjo, en tiedä teräksestä, ehkä enemmän teflonia :) Nuo jotka juoksevat lujaa ovat enemmän terästä.
- Tänä vuonna toistaiseksi 34 maratoonia hölkätty + yksi 60 km. Ja kilometrejä yhteensä juostuna yli 1600.
- Ennätystä parannettu parilla minuutilla Roomassa.
- Toistaiseksi vain yksi rasitusvamma (akilles) joka ei ollut onneksi kovinkaan vakava.
(- Vuonna 2014 yhteensä maratooneja 29 ja noin 1600 kilometriä.)
Mitä järkeä? Ei mitään :)
-
nimimerkkiMiikka
22.7.2015 klo 14:09Juha, miksi siinä tarvisi järkeä ollakaan. En muista kuka se oli, keneltä kysyttiin "Miksi juokset?". Vastaus kuului " Miksi en juoksisi?". -
nimimerkkijani
25.7.2015 klo 16:41Huh! Oma ennätys Heinolan reitillä mutta jäi kauas puolimaran enkasta. Lämpöä 23 astetta. Täysiä vedin kyllä mutta 1.27.28 on tuomio. Hidas reitti mutta vielä hitaampi mies. -
nimimerkkiPlenius
25.7.2015 klo 22:47Jani, ei tuo aika minusta hitaalta vaikuta ;)
Hämeenlinnassa tänään oikein Kenguru-heimo paikalla.
Jouko 10 km - 42:47 (oman sarjan nelonen)
Virpi 21,1 km - 2:07:06
Matti 42,2 km - 3:50:04 (oman sarjan kolmonen)
Mika 42,2 km - 4:04:17
Juha 42,2 km - 4:11:41
Hauskaa oli nähdä lajitovereita tänään!
Ja Mikalla oli myös perhettä mukana liikkumassa. Kohta jää isä kakkoseksi :)
-
nimimerkkiVirpi
26.7.2015 klo 09:05Hieno juoksutapahtuma oli..Kiva kun kenguja oli mukana paljon..
Ja erityiskiitos Mikan porukoille kun pääsin kyydissä ja oli mukavaa seuraa..Hienosti Mikan poitsu Dani veti ensimmäisen maransa :) -
nimimerkkiMika
26.7.2015 klo 11:50Tänä viikonloppuna on ollut kenguruita liikkeellä. Hienoa nähdä miten juoksu liikuttaa. Onnittelut kaikille maaliin juosseille ja palkintoja napsineille! Ja Miikalle: pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja!
Nostaisin framille ylpeänä isänä oman 19-vuotiaan poikani Danin, joka juoksi ekan maratoninsa aikaan 4.45. Huomion arvoista on mielestäni se, että viimeisen 2 kk:n aikana juoksukilometrejä pojalle kertyi noin 80-90 km!! Vaikka jalat eivät kestäneetkään toista puolikasta, niin henkinen kovuus toi miehen maaliin. Esimerkillistä! -
nimimerkkiMiikka
27.7.2015 klo 17:51Kelpaa nostaakin. Facebookissa kun onnittelin, niin ajattelin, että poikasi juoksi puolikkaan. Kuvan ilmeestä päätellen ei jää viimeiseksi... -
nimimerkkiPlenius
29.7.2015 klo 22:08Hassen mega tänään aikaan 4:41:54. Heinäkuun kahdeksas maraton ja huonoin aika. Juuri kotiuduin Korkeasaaresta ja pääsin mittailemaan kuumetta :(
Hämeenlinnan jälkeen alkanut "hassu olo" tarkoittikin vissiin flunssaa ja jonkinsortin tulehdusta kurkussa. Lämpöä ei sentään ole, ainakaan vielä.
Sunnuntainen Sappee Trail 55km saa jäädä väliin koska nyt tuntuu ettei Hämeenlinnastakaan ole vielä palauduttu tarpeeksi eikä olo muutenkaan ole kehuttava.
Jos joku haluaa lähteä Sappeen metsään riehumaan niin voin siirtää paikkani (ainakin yrittää, MyNExtRunin mukaan siirto onnistuisi vielä). Peltosen Janne on menossa myös. -
nimimerkkiPlenius
5.8.2015 klo 18:20Hassen Mega tänään aikaan 4:36:29. Kolmenkympin jälkeen tuli todella paha sippaus, tiedä johtuiko palautumisesta, nesteytyksestä tai lämpimästä kelistä. Varmaan vähän kaikesta.
Eka kommentti minulle maaliissa oli että: "Onnea maaliin saakka pääsystä" ja toinen oli että "Näytät vähän kalpealta..."
Tunsinkin itseni kyllä vähän kalpeaksi. -
nimimerkkiPlenius
8.8.2015 klo 15:39PHM tänään aikaan 3:59:37. Pitkästä aikaa (eli kolmeen viikkoon) meni taas alle 4 tuntia.
Anssikin tuli Paloheinässä vastaan :) Taisi olla viimeistelemässä hurjaa HCM-kuntoa? -
nimimerkkiAnssi.R
8.8.2015 klo 21:431/4-maratonin juoksin, mutta meno oli kyllä kankeaa. Viikon päästä vuoden ensimmäinen maraton HCM. -
nimimerkkiAnssi.R
8.8.2015 klo 22:52Jaanan Lapin kiertue menee putkeen, nyt voitto Pyhätunturimaratonilla
.
1. 730 Jaana Leivo Korson Kengurut 1:08:56 3:10:58 4:20:34 -
nimimerkkiPlenius
9.8.2015 klo 23:00Onnea Jaana! Aika korkealle olet noussut Buff-tourin pisteissä kahdella voitolla. Nuuksiosta vielä täydet niin kaikki on auki :) -
nimimerkkiEsamatti
10.8.2015 klo 17:34Onnea Jaana ! Ehditkö palautua Citylle ? -
nimimerkkiPlenius
15.8.2015 klo 21:37Torstaina käytiin Jannen kanssa YIMBY -juoksussa Espoon keskuspuistossa.
Hyväntekeväisyystapahtuman matka on järjestäjän mukaan noin 10 km ja kellolla mitattuna se olikin noin 0,5 km alle.
Jannella kulki 49:15 ja minulla 49:13. Tiukkaa vääntöä maaliviivalle saakka :) Hauskan juoksun lisäksi matkaan tarttui arvontapalkintoja ja ilmapalloja. Paikallinen kauppias tarjosi juoksijoille ja kävelijöille vieläpä pullakahvit. -
nimimerkkiMasa
16.8.2015 klo 18:27Enpätiiä onko HCM:llä mäkiä enempi tai vähempi kuin Reiskan maralla ? Lämmin oli ainakin.
Sain ajaksi, (oli laitettu seinään) 3.44.59.59. Tapahtuma kaikinpuolin hyvä. Auliksen aikaa en muista. Ekapytty niinkuin Auliskin. -
nimimerkkiPlenius
22.8.2015 klo 18:58Masokistin Mini tänään aikaan 4:47:38 :( Oli kyllä tuskainen taival, loppu meni kokolailla kävelyksi ja jutusteluksi. Lämmin keli ei taaskaan oikein sopinut omaan kuvioon ja varmaan aika paljon voimia kului jo viikko sitten HCM:llä.
Noin tunti Minin jälkeen starttasi Laamajuoksu = Hyväntekeväisyyttä Boliviaan ja paikalla aitoja laamoja sekä alpakoita :) Reitti oli lähempänä 5km kuin luvattua 6km mutta se ei tässä tilassa haitannut yhtään, parempi vaan.
Kovasti Paloheinän pururatanousuja oli saatu matkalle, mutta aika oli kuitenkin alle 30min.
Ei taida tulla "virallisia" tuloksia tästä Laamailusta ja hyvä niin :)
-
nimimerkkiPirjo
26.8.2015 klo 12:16Jaanalle onnittelut! Onnittelut myös HCM:n taivaltaneille.
Minä rankaisin itseäni Zermattin keskeytyksestä ja hain viime lauantaina revanssia Itävallassa, paikassa nimeltään Lech. Tapahtuma oli 13. Lecher Höhenhalbmarathon 21,7 km. Lähtö 1400 metristä 2000 metriin ja takaisin 1400 metriin. Aika 2:45:48. Voisin kirjoittaa juoksusta pienesti blokipuolelle, mutta muutaman päivän se ottaa. -
nimimerkkiEsamatti
28.8.2015 klo 19:33Hienoa Pirjo ! Innolla odotan juttua, kuvat olis kivat ! Niin kade noista sun huimista reissuista. Voi, kun pääsin vielä joskus noille korkeuksille. Täytyy könytä toi Nuuksio, niin josko siellä sais "maastopureman." -
nimimerkkiPlenius
28.8.2015 klo 20:59Raporttia odotellaan Pirjo :) Vaikea käsittää miltä tuntuu juosta noissa metreissä. -
nimimerkkiAnssi.R
28.8.2015 klo 22:39Nyt on Pirjon blogikirjoitus julkaistu upeiden kuvein kera. Aijai kun rupesi taas mieli halajamaan alpeille.
http://korsonkengurut.vuodatus.net
-
nimimerkkipete lindqvist
29.8.2015 klo 16:24Kävin edustamassa Kenguruita Keravan hyvä juoksee tapahtumassa.
Matka oli kymppi,aikaa meni liikaa 39.09..no ihan ok,kun soolona juoksin.
Kiva tapahtuma keskellä kaupunkia. Reitin varrella mukavasti katsojia ja "kärkimiehenä"sain hurjasti kannustusta. Oli siis ihan pakko voittaa!
-
nimimerkkiEsamatti
29.8.2015 klo 16:47Hienoa Pete ! Voitto maistuu vatmasti. -
nimimerkkiEsamatti
29.8.2015 klo 17:09Hieno juttu Pirjo ! Palo vuorille yltyy näistä tunnelmista ja kuvista. Mielenkiintoisia haasteita sulla !
-
nimimerkkiPlenius
29.8.2015 klo 17:53Juu, ei tuo Pirjon kirjoitus ainakaan vähennä hinkua samoihin maisemiin. Täytyy nyt vaan tyytyä näihin Etelä-Suomen kisoihin :(
Hieno voitto Pete. Pakko mikä pakko ;)
Itse juoksin Tampere Maratonin tänään ja ajaksi tuli 3:58:02. Vähän lämmintä, vähän tuulista mutta paljon kannustusta. Hauska tapahtuma ja hyvät järjestelyt. En ehtinyt jäädä lihasopalle kun oli kiire bussiin ja kohti Midnight Runia Senaatintorille. On taas perhettä mukana juoksemassa :) -
nimimerkkiMika
29.8.2015 klo 19:57Hieno juttu Pirjo ja hienot on profiilit! Noi on sellaisia rykäisyjä että varmasti tuntuu seuraavina päivinä. Mutta silti hymyillyttää, eikö?
Petelle onnittelut hienosta kympistä!
Ja Juha: sä oot kone!
Kaikille Nuuksioon menijöille tsemppiä ryteikköön. Älkää vetäkö itseänne hapoille nousuissa. Mä missaan Nuuksion ja suuntaan nokkani UKK:n tuntureille. -
nimimerkkiAnssi.R
30.8.2015 klo 19:18Tulokset kirjattu. Petellä on kunto pysynyt kovana. Ja Juha se ehtii juosta muitakin kisoja kuin maratoneja. -
nimimerkkiPirjo
1.9.2015 klo 11:02Kiitos Anssi avustasi blogikirjoituksen julkaisussa!
Mieli halajaa korkeuksiin, kun valitettavasti mun tasamaan asfalttimaratonit on juostu. Alaselkä ei kestä semmoista monotonisuutta. Onhan tuo oireillut jo pitkään ja välillä aiheuttaa ongelmia puolikkaallakin. Yritän hoitaa selkää kovasti, että edes puolikkaat pystyisin selvittämään. Vuorilla sitä tulee kropalle vaihtelua.
Hienoa Pete! En ollut tällaisesta kisasta kuullutkaan. Ja Juha...siis juoksitko oikeesti ensin maratonin ja sitten vielä kympille heti perään??? Härrekyyd! -
nimimerkkiPlenius
1.9.2015 klo 15:00Pirjo, minulla on juuri päinvastoin. Sen verran paljon on tullut köpöteltyä sileällä kadulla että nämä Etelä-Suomen metsäpolutkin aiheuttavat suurta kipua ja tuskaa kun jalkoja täytyisi oikeasti nostaa ilmaan. Puhumattakaan sitten tuollaisista Eurooppa-luokan korkeuseroista O.O
Ja kymppi ei ollut heti perään, siinä oli 2,5 h bussimatka välissä ;) Sama kuvio on ollut jo kahtena vuotena aikaisemmin. -
nimimerkkipete lindqvist
5.9.2015 klo 17:52Kaatosadetta ja mutaa ym.oli tarjolla Porvoon puistojuoksussa.Reitti oli kokonaan hiekkatietä Porvoonjoen kupeessa.Juoksin kympin oman kellon mukaan aikaan 38.38 ja olin kolmas. Oma enkka noissa olosuhteissa maistuu mulle! -
nimimerkkiMasa
6.9.2015 klo 19:35Salo maraton 3.56** Satoi suurimmanosan matkaa. Jotenki sade haittaa, entiiä miksi. Meni alle 4h kuiteskin. Pukkasivat pytyn taas mukaan. -
nimimerkkiPlenius
6.9.2015 klo 19:37Uusi-Lahti Maraton tänään aikaan 4:04:45. Vikalla kiekalla 4h jänis meni ohi mutta tiesin etten pysy enää perässä. Joka kierroksella oli sellainen 1km loivaa nousua Stadikalle ja viimeinen nousu meni aivan hiipimällä. Muuten hauska reitti ja kahdella ensimmäisellä kierroksella oli jopa reilusti kannustusta :) -
nimimerkkiEsamatti
6.9.2015 klo 23:03Hienoa Masa ! Onneksi olkoon !
Voi sua Juha ! Miten sä pystyt ? Koska sä palauttelet ? Ja toi aika ??? Ite en just edes pöntölle taivu. On se niin väärin .. -
nimimerkkiAnssi.R
7.9.2015 klo 07:52Hyvin on taas kengurut kisailleet. Onnittelut ennätyksestä, Pete. -
nimimerkkiJokke
7.9.2015 klo 08:08Kyllä Juhalla taas ihme viikonloppu, muista kuitenkin riittävästi nyt palautella. Enpä nähnyt Juha sua Lahdessa, olin itse puolikkaalla ja ykkös sija M60:ssä tuli. Joten vähän lisää Kengurumenestystä, tulos aika hyvin nykyisen kunnon mukainen 1:31:21. Lyonin aika pari peräti 16 sekuntia ! -
nimimerkkiPlenius
7.9.2015 klo 08:13Pete parantaa enkkoja liukuhihnalta ja pyttyä pukkaa jatkuvasti :)
Ja myös Masa tuo pyttyä kotiin omassa sarjassaan melkein takuuvarmasti. -
nimimerkkiPirjo
13.9.2015 klo 18:43Hölkkäsin tänään Lasse Viren Hölkän Myrskylässä. Matkana puolikas. Tulokset eivät vielä näy sivuilla mutta olin kuulevinani että tulin naiset 40v- sarjassa neloseksi. Aika jotain 1:50. Siis törkeen huono! Juoksu tuntui kuitenkin hyvältä eikä hyytymistä tapahtunut. Siksi olikin järkkynyt tuosta ajasta. -
nimimerkkiAnssi.R
13.9.2015 klo 20:38Virallinen aika 1:51:14. Eihän tuo mikään huono aika ole, kuitenkin reippaasti alle kahden tunnin. -
nimimerkkiPlenius
13.9.2015 klo 21:29Tallinnassa tänään uusi enkka 3:38:50. Ilmeisesti viikon takainen tuplaus oli juuri sopiva viimeistely ;)
Tallinnaa en kyllä osaa muuta kuin kehua. Järjstelyt toimivat, ruokaa ja juomaa on maalissa runsaasti (vain täysmatkalaisille), osallistuminen on edullinen ja saa pienen lomaelämyksen samalla. Reitti merkitty hyvin, kaikki pätkät leveillä teillä johon ei todellakaan autoja päästetä, ilmainen joukkoliikenne juoksunumerolla.
Reitti on kaksi kiekkaa josta iso pätkä leveää maantietä, siellä ei ole kyllä katsojia ollenkaan mutta molemmissa päissä kyllä. Kantakupungissa ja reitin varrella etenkin järjestäjien toimesta sai tosi mukavasti kannustusta ja hyvä idea onkin ollut painaa juoksijoiden etunimet juoksunumeroihin isolla: sain tosi monta kannustusta ihan omalla nimellä sekä suomeksi että veestiksi :D
HCM:än voisi pikku hiljaa ulkoistaa Viroon!
Vastatuuli oli muutamassa kohdassa läsnä mutta se ei haitannut juuri ollenkaan ainakaan tänään ja keli oli muutenkin sopiva, noin 18 plussaa pahimmillaan. Loppuun (siis myös puoliväliin) on saatu ainoat nousut ja vanhan kaupungin mukulakivet.
Kaksi kertaa olen tuolla juossut ja molemmillaa tullut uusi enkka :) Mites ensi vuonna? -
nimimerkkiEsamatti
13.9.2015 klo 21:43Hienoa Juha ! Vaikuttaa oivalta tapahtumalta. Upea aika. Onnea ! -
nimimerkkiAnssi.R
14.9.2015 klo 21:20Onnittelut ennätyksestä! Aika iso tulosparannus, seuraavaksi katse 3:30 rajapyykkiin. -
nimimerkkiJarmo
19.9.2015 klo 21:02Onnea Aulikselle M70 ylivoimaisesta voitosta Kullervo maratonilla ajalla 3.31.23
Kyllä äijä on rautaa.. -
nimimerkkiMiikka
19.9.2015 klo 22:04Ikäjakauman toisessa päässä nuori tyttö juoksi alle 2.35. Ja sai paikan ensi vuoden olympialaisiin. -
nimimerkkiMiikka
19.9.2015 klo 22:04Ikäjakauman toisessa päässä nuori tyttö juoksi alle 2.35. Ja sai paikan ensi vuoden olympialaisiin. -
nimimerkkiMasa
19.9.2015 klo 22:05Aulikselle Onnittelut, esimerkkiä Meille (nuorille)). Minä kiipesin Espoon mäet aikaan 3.58.40.
Kiva sää ja tapahtuma, mutta helposti saattaa jäädä ruuhkaan jumiin kapeilla melkein poluilla.
-
nimimerkkiAnssi.R
20.9.2015 klo 13:55Hyvin on Auliksella tossu noussut Joutsenossa niin kuin Masallakin Espoossa. -
nimimerkkiAnssi.R
20.9.2015 klo 14:06Espoossa olikin isompi joukko kenguruita:
Jani Mattsson Korson Kengurut Rantapuolikas 1:30:00
Juha Palenius Korson Kengurut Rantamaraton 3:58:39
Tero Saarinen Korson Kengurut ry Rantapuolikas 2:08:51
Matti Tanskanen Korson Kengurut Ry Rantamaraton 3:58:40
Saila Tuokko Korson Kengurut Ry Rantapuolikas 2:14:05
-
nimimerkkiMasa
26.9.2015 klo 18:46Hasse tänään 3.57.48. -
nimimerkkiPlenius
26.9.2015 klo 21:12Myös Hasse tänään 4:14:02.
(Viho) viimeistelyt Kolille alkavat olla paketissa. -
nimimerkkiPlenius
26.9.2015 klo 23:40Pleniuksen pitäisi kirjoittaa artikkeli Juoksija-lehteen maratonille valmistautumisesta. Vaihtoehtoinen tapa. -
nimimerkkiMiikka
27.9.2015 klo 10:29Tuon ehdotuksen Juoksija-lehteen kirjoittamisesta tein minä, Miikka. Jotenkin sain siihen kirjoittajaksi Pleniulsen. -
nimimerkkiPlenius
27.9.2015 klo 11:33Säikähdin jo että identiteettini on varastettu tai että kirjoittelen tänne unissani :) -
nimimerkkiAulis
27.9.2015 klo 22:17Kiitoksia.Joutseno oli kauden viimeinen juoksu.Lähden Lieksaan marjastelee puolukoita,otan aseita mukaan yritän saada riistaa pataan.Hyvinhän on muutkin kengurut juosseet JATKOJA -
nimimerkkiPlenius
28.9.2015 klo 14:02Aulis, Lieksan suunnalla on ensi lauantaina viisi kengurua juoksemassa. Kuulostamme, ja joskus näytämmekin hirviltä, mutta luotamme kyllä sinun tähtäykseesi. -
nimimerkkiMiikka
28.9.2015 klo 22:55Tuo Aulis mustikoita reitin varrelle. Ne maistuisi. -
nimimerkkiPlenius
24.10.2015 klo 13:59Viime viikolla jäi maraton väliin työmatkan takia :( Tänään Wihan kilometreillä aamustartissa rennosti 4:27:18. -
nimimerkkiPlenius
24.10.2015 klo 23:11Wihan kilometreillä tänään iltastartissa 5:25:03. Jostain syystä ei oikein kulkenut vaikka aamu meni jarrutellessa :(
Puolentoista tunnin tauko taisi olla vaan pahasta, vaikka ruokaa siinä sai upotettua aika mahtavan määrän -
nimimerkkiAnssi.R
25.10.2015 klo 19:14Olosuhteet taisi olla aika mukavat. Ainakin Tikkurilassa oli hieno juoksukeli lauantaina. -
nimimerkkiPlenius
31.10.2015 klo 17:07PHM tänään 4:08:07. Loistava keli ja muutama naamiasasu liikkeellä :)
Palautuminen on nyt hidasta, lokakuussa tuli 2 tuplaa (Vaarat ja Wiha) sekä kaksi sinkkua (Vantaa ja PHM). -
nimimerkkiAnssi.R
31.10.2015 klo 20:07Se olikin sitten maraton nro 90. Enää kymmennen puuttuu sadasta tai jos ultrat lasketaan, niin ei sitäkään.
PS. Olin jo melkein tulossa tänään Paloheinään, mutta lähdin sittenkin Nuuksioon patikoimaan.
-
nimimerkkiPlenius
31.10.2015 klo 20:34Maraton #91, mutta kukas näitä laskee ;) Ultrat mukaan niin kasassa on 93.
(Nuuksio Classic Trail 2015 on tuolla polkujuoksujen puolella.) -
nimimerkkiMasa
31.10.2015 klo 21:29Rautavesi Tänään 4.02.09. Entiiä töppäilinkö Minä vai järjestäjä kun juoksin vähän harhaan?
Ole tyytyväine se on mäkisin mätka mitä olen juossut. 3 sioitus. Kun Anssi ole Näköjään merkkailut sijoituksia niin Forssassa olin 3 tänävuonna myös. -
nimimerkkiMiikka
1.11.2015 klo 21:33Eiköhän Juha polkujuoksutkin lasketa? Jos on vähintään maran pituinen. -
nimimerkkiPlenius
7.11.2015 klo 19:56Hassella tänään kului aikaa 4:14:54. Teemun kanssa mentiin puolikas yhdessä noin kahteen tuntiin, loppumatka yksin sitten vähän hitaammin.
Vastatuuli oli hetkittäin aika masentava mutta muuten oli mukavan lämmin marraskuinen päivä :) -
nimimerkkiMasa
8.11.2015 klo 15:57Paloheinä Tänään 3.56.04. Marraskuun sääksi sopiva juoksusää. Vika tunille sade antoi vähän vaihtelua. Anssin kanssa kerittiin vähän jutteleen. -
nimimerkkiAnssi.R
8.11.2015 klo 19:40Pitkästä aikaa maraton Paloheinässä. Meni reippaasti yli neljän tunnin. Alkumatkasta pientä tihkua, loppumatkasta reippaampaa sadetta. -
nimimerkkiPlenius
14.11.2015 klo 13:05PHM tänään aikaan 4:02:15. Pari sadekuuroa alussa tekivät elämästä vaikeampaa mutta muuten loppumatka loistokelissä.
En valitettavasti pääse tänään vuosikokoukseen. Viettäkää hauska ilta Kuusijärvellä ja muistakaa ottaa pari valokuvaakin :) -
nimimerkkiPlenius
22.11.2015 klo 18:56Hassella eilen 4:32:33. Ei ihan helpoin hölkkä mutta maaliin saakka kuitenkin, ja kaikki lasketaan. -
nimimerkkiAnssi.R
22.11.2015 klo 19:52Paloheinässä tänään hölkkämaraton 4:16:27. -
nimimerkkikarppa
22.11.2015 klo 22:15Anssikin siirtynyt näköjään juoksemaan maratoneja joka viikko... -
nimimerkkiAnssi.R
23.11.2015 klo 17:24Ei, vain joka toinen viiko;) -
nimimerkkiMasa
28.11.2015 klo 13:51Paloheinä Tänään 4.20. Puoleenväliin 2h. sitten eivaan huvittana ja juttelin Toisten mukana.
Sää sopiva ja ei muutakaan valittamista tälläkertaa. -
nimimerkkiPlenius
28.11.2015 klo 14:45Paloheinässä itsekin tänään 4:12:09. Eipä oikein minuakaan inspiroinut 21km jälkeen. -
nimimerkkiPlenius
5.12.2015 klo 17:29Paloheinässä tänään taas maratonilla loistavassa kelissä. Sopivasti sattui välipäivä myrskyyn.
Loppuaika 4:10:08, samaa matkaa mentiin Matin kanssa alusta loppuun. -
nimimerkkiAnssi.R
6.12.2015 klo 18:34Tulokset kirjattu. Juoksin minäkin eilen pitkän lenkin, 36 km tuli hölkättyä hitaasti. -
nimimerkkiAnssi.R
9.12.2015 klo 21:07Hassen maratoni parin vuoden tauon jälkeen pohjanoteerausajalla 4:41:55. Nautiskelua koko rahan edestä puuskittaisessa tuulessa ja pienessä tihkusateessa. -
nimimerkkiPlenius
10.12.2015 klo 23:29Anssi pääsee pikku hiljaa takaisin normaaliin elämänrytmiin ;) -
nimimerkkiAnssi.R
11.12.2015 klo 21:31Täytyy katsoa, jos saisi jonkinlaisen keräilyvaihteen päälle, vaikka kyllä taas keskiviikkona illalla pakotti kantapäätä aika lailla. -
nimimerkkiPlenius
12.12.2015 klo 15:33Paleoheinässä tänään melkoista raahustusta aikaan 4:11:36. Alku oli reipasta ja loppu taasen ei..
Nyt on sitten 99 maratoonia (tai pidempää matkaa) kasassa kun laskee pohjamutia myöten kaikki polkujuoksut ja ultrat mukaan. Ensi lauantaina 19.12. on tarkoitus juosta Paloheinässä #100. Tästä on alustavasti sovittu Andersin kanssa ja homma varmistunee viimeistään alkuviikosta.
Jotain on tarkoitus tuoda myös tarjolle juoksun jälkeen makusteltavaksi. Olisi mukavaa jos Kenguruita pääsisi mukaan juoksemaan tuolloin :)
-
nimimerkkiPete lindqvist
13.12.2015 klo 13:59Aktia cupin maantielle lähdin armoton uho päällä,että nyt Janin Kenguruenkka pistetään uusiksi tai tilttaan totaalisesti.
Startti meni pieleen. Jäin sumppuun,vasta isolla tiellä pääsi omaa vauhtiaan pistelemään. Tie oli paikoittain liukas joten pyrin juoksemaan pientareella niin paljonko mahdollista. Puolimatkassa ajattelin,että Janin 38.00 ei tuu onnistumaan millään. No seiskan kohdalla sitten kaikki peliin ja maalissa kello näytti 37.56! Tiukalle meni.Oma enkka parani 42s. -
nimimerkkiEsamatti
13.12.2015 klo 17:41Upeaa Pete ! Ennätykset on tehty rikottaviksi ! Hieno juoksu ! Harmi, kun ei nähty. -
nimimerkkiAnssi.R
13.12.2015 klo 19:42Onnittelut ennätyksestä Pete, hyvin rutistettu!
Aktia-cup kengurutulokset:
Leivo Jaana Kenttäurheilijat-58 39:12 (5. sija)
Lindqvist Petri Korske 37:56 (ennätys)
Rannanpää Jouko Korson Kengurut 41:52 (4. sija)
Laakso Esamatti Korson Kengurut 45:42
Saarinen Tero Korson Kengurut 49:59
Tuokko Saila Korson Kengurut 59:49
Plenius: Enpä olisi vuoden alussa uskonut, että saat sata täyteen tänä vuonna, mutta on se nyt uskottava. Jos olen paikkakunnalla, niin tulen kyllä ainakin käymään Paloheinässä. -
nimimerkkiPlenius
14.12.2015 klo 20:23Kylläpä toiset pääsevät lujaa! Onnea Petelle enkasta ja ei muidenkaan ajat mitään hassumpia ole.
Paloheinä varmistui, elikkä ensi lauantaina on mara #100. Maalissa ollaan ja kahvitellaan arviolta noin kello 12 (+/- 0,5h). Kengurut ovat erinomaisen tervetulleita juoksemaan tahi moikkaamaan. -
nimimerkkikarppa
15.12.2015 klo 10:05Joo hyvin ovat kengurut taas loikkineet Aktia-cupissa. Mulla oli koko viikko niin veto pois, että en jaksanut lähteä sinne juoksemaan, vaikka passin olen sinne hankkinutkin.
Mukava olisi tulla lauantaina Paloheinään, mutta en pääse kun lähdetään lauantaina Kanarialle viikon lomalle. Onnittelut jo näin etukäteen Juhalle +100 kerhoon pääsemisestä. -
nimimerkkiAnssi.R
16.12.2015 klo 14:30Minäkään en sitten pääse lauantaina Paloheinään, kun en ole kotimaisemissa. Jos joku ottaa 'virallisen' juhlamaratonkuvan, niin pyydä lähettämään mulle, niin laitetaan kengurusivuille. -
nimimerkkiMasa
17.12.2015 klo 17:27Olis tarkoitus juosta Paloheinässä. On luvattu hyviä ilmojakin. -
nimimerkkiMika
18.12.2015 klo 11:18Mä tulen tsemppaan teitä Paloheinään! Mikä on arvioitu maaliintuloaika? -
nimimerkkiPlenius
18.12.2015 klo 14:16Hienoa! Janne ja Teemukin ovat (ehkä) tulossa juoksemaan.
Lähtö on noin 7:30 ja maalissa arviolta 11:30 - 12:00.
Ehkä lähempänä kello 12:00 tällä kertaa, jos nousee matkan aikana tunteet pintaan :) -
nimimerkkiMiikka
18.12.2015 klo 19:08Tulen kanssa juoksemaan. Juoksen niin pitkään kuin jaksan. -
nimimerkkiPlenius
18.12.2015 klo 20:22Loistavaa :) -
nimimerkkiPlenius
19.12.2015 klo 14:54Tänään tuli sata lasiin Paloheinässä, loppuaika minulla, Matilla ja Miikalla 4:19:34. Teemu oli mukana puolikkaalla.
Todella paljon kiitoksia kaikille jotka pääsitte paikan päälle. Juoksuseura oli mitä mainiointa varsinkin kattavan Kenguru-edustuksen osalta. -
nimimerkkiMasa
19.12.2015 klo 16:03Onnittelut Juha vielä tätäkin kautta ja kiitos runsaasta tarjoilusta. -
nimimerkkiPete lindqvist
19.12.2015 klo 20:07Huikeaa Juha! Onnittelut upeasta saavutuksesta. -
nimimerkkiPlenius
19.12.2015 klo 20:49Kiitos :)
Määrä on määrää ja laatu on laatua. -
nimimerkkiMiikka
20.12.2015 klo 09:39Oli juhlallinen juoksu. Tosi hienoa, että sai olla mukana tapahtumassa.
HCM:llä tuli Juhalle luvattua, että 100:nnelle maralle tulen seuraksi juoksemaan. Lupaus tuli pidettyä. Se oli itselle testilenkki 1. Ajattelin juosta testilenkin 3-4 viikon välein. Näkee, onko kunto nousussa vai laskussa. -
nimimerkkiMika
20.12.2015 klo 13:10Vielä isot onnittelut Juhalle! Oli hieno nähdä muitakin kenguruita juhlistamassa tapahtumaa ja sääkin vain parani loppua kohden. Laitan kuvia tänään faceen ja Anssille (webmaster).
Saavuin Sysikalliolle tunnin Jaanan lopettamisen jälkeen ja hän oli ehtinyt jo lähteä. Kun katsoi noita menijöitä niin reikä päässä on todella iso. Miettikää: 100k pimeässä, mudassa, nelivetoa luikkailla kallioilla ja nousumetrejä 14 000m!! Suomen karmein ultra!
Sen sijaan ite kävin tänään mukavuusaluella yksin kengurulenkillä :-) Keli oli tänään juoksijan. -
nimimerkkiAnssi.R
21.12.2015 klo 16:16Myöhästyneeet onnitelut 100:sta maratonista. Jos oikein laskin, niin 56 maratonia tänä vuonna (+ultrat), siinä on myös seuraennätys, joka saattaa kestää jonkin aikaa. Kaunis juoksukeli näytti kuvista päätellen olleen.
Itse olin viikonloppuna Munchenissä. Yhden keskipitkän lenkin kävin siellä juoksemassa, tosin lenkillä kuluneet kalorit tuli moninkertaisesti takaisin ruokien ja juomien muodossa.
Miikka: sinustahan taitaa myös tulla keräilijä, jos aiot juosta maratonin testilenkkinä neljän viikon välein.
Onko kuka menossa jouluaattomaratonille Paloheinään? Itselläni se on vielä harkinnassa.
Laitoin kuvia myös gallerian puolelle:
http://korske.sporttisaitti.com/kuvagalleria/juhan-100-s-maraton/
Hyvää joulua kaikille!!!
-
nimimerkkiPlenius
21.12.2015 klo 17:31Kiitos Anssi :)
Tänä vuonna tähän mennessä on 57 maratonia (kadulla ja pusikossa) sekä yksi 60km ja yksi 86km. Tähän vuoteen lähdettäessä oli 41 maratonia pohjilla.
Hasselle menen vielä 27.12. ja ehkä uutena vuotena Paloheinään. Jouluaattona käyn vain pistäytymässä Paloheinässä, en juoksemassa.
Hyvää Joulua! -
nimimerkkiMasa
24.12.2015 klo 12:59Aatto maraton Paloheinässä 4.02.44. Rauhallista Joulua. -
nimimerkkiPete Lindqvist
24.12.2015 klo 14:25Paloheinä debyytti kulki aikaan 3.15.46. -
nimimerkkiAnssi.R
24.12.2015 klo 14:48Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.Pete: Onnittelut ennätyksestä, kevyeltä näytti meno.
Itsellä meni 4:16 risat.
Nyt joulun viettoon! -
nimimerkkiPete Lindqvist
24.12.2015 klo 15:30Hyvä jos näytti kevyellä, tuntui raskaalta.
Hyvää joulua kaikille! -
nimimerkkiEsamatti
24.12.2015 klo 18:19Onnea kaikille Paloheinän kävijöille ! Hyvää ja rauhallista Joulua koko Kenguru-laumalle ! -
nimimerkkiJanne
24.12.2015 klo 22:06Onnea Juhalle minultakin, olin aikeissa tulla seuraksi mutta väsymys vei voiton. Joulun ja uuden vuoden vapailla voisi hakeutua taas lenkkipoluille ja ensi vuodelle uutta intoa. -
nimimerkkiMasa
25.12.2015 klo 15:20Onnittelut Pete maratonennätyksestä. -
nimimerkkiPlenius
25.12.2015 klo 21:27On se nopea!
Onnea Petelle tästä enkasta, tuskin jää vielä tuohon! -
nimimerkkikarppa
26.12.2015 klo 12:32Petehän on hyvässä talvikunnossa.Syksyllä sitten kolmen tunnin alle! -
nimimerkkiPlenius
27.12.2015 klo 19:25Hassen Kinkunsulatus tänään aikaan 4:18:24. Keli oli mitä parhain vaikka lumi sulaessaan alkoikin hidastaa menoa viimeisillä kierroksilla. Alkumatka oli upea auringon paistaessa ja tuulen ollessa Merihaan olosuhteisin nähden miedon puoleinen. -
nimimerkkiPlenius
29.12.2015 klo 13:48PHM tänään kylmässä mutta kauniissa kelissä aikaan 4:17:12.
Taisipa olla nyt vuoden viimeinen maraton vaikka Paloheinään yrittivät kyllä houkutella uudenvuoden aatoksi. -
nimimerkkiEsamatti
29.12.2015 klo 18:35Mahtavaa määrää mies vetää ! Tasaista vauhtiakin pistelet menee. Hienoa ! -
nimimerkkiMasa
31.12.2015 klo 14:31Vuosi on mennyt hyvin juoksun suhteen ja muutenkin. Tänään Paloheinässä 3.55.24. Hyvää Uutta Vuotta ! -
nimimerkkiAnssi.R
31.12.2015 klo 17:42Hyvä Masa! Mulla vuoden viimeinen lenkki vain 16 km. Hyvää Uutta Vuotta -
nimimerkkiPlenius
31.12.2015 klo 23:08Uudenvuodenjuoksu vaihteeksi Espoossa perinteisen Hakunilan sijaan. Kymppi meni veljen kanssa jutellessa aikaan 54:40. Maalissa glögiä, pipareita ja arvontapalkintokin osui kohdalle :) Mukavaa oli.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kenguruille! -
nimimerkkiPlenius
31.12.2015 klo 23:10Matka on ilmoitettu 9,6 km eikä kymppi ja siltähän se kyllä tuntuikin. -
nimimerkkiJaana
1.1.2016 klo 19:57Eilen Hakunilassa hyvällä, melko pitävällä alustalla 10k @39:16.
9v esikoinenkin hilpaisi lenkin reiluun tuntiin, vaikka koko matka menikin lähinnä hölkäksi isin kanssa jutellessa. :)
Reipasta uutta vuotta koko kengurulaumalle!
Osallistu keskusteluun
Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.